Progetyttö ja jääkuningatar, akateeminen musanörtti ja armoitettu rokkitähti. Litku Klemetti keksii itsensä aika ajoin uudelleen kuin Kainuun Madonna ja David Bowie. Litku Klemetti -nimen takana on välillä kokonainen bändi ja välillä sooloartisti, mutta molemmissa tapauksissa kokoonpanon moottori on Sanna Klemetti. Lapsena Kikkaa ihannoinut ja iskelmiä kuunnellut tyttö kilahti teininä progeen, ja samaa musiikkityyliä edustivat myös hänen ensimmäiset bändinsä. Sittemmin Klemetti päätyi lukemaan musiikkitiedettä Jyväskylän yliopistoon ja haalimaan vaikutteidensa verkkoon lisää saalista. Ja voi äly, millaisia mutanttivonkaleita sieltä löytyy!

Litku Klemetin esikoislevyn Horror ’15 julkaisusta tuli viime keväänä kuluneeksi kymmenen vuotta. Sen jälkeen Litku on tehnyt seitsemän pitkäsoittoa, joiden joukkoon mahtuu niin makuuhuonenauhoituksia kuin teemalevyjä, niin italodiscoa kuin uutta aaltoa.

Viimeisimmän levynsä Funny Girlin (2024) muusikko sanoo sisältävän ”kovaa poppia”. Artistin otteessa on reipasta retroilua, mutta retro ei tarkoita männävuosien muodikkaita merkkitossuja vaan hippivetimiä, jotka saavat jatkokseen lippalakin, joka asetetaan päähän pitsihansikkain. Retroa keskeisempi elementti Litku Klemetin musiikissa ja esiintymisissä onkin arvaamattomuus.

Kokoonpanon keikat tunnetaan kaaoksen ja kontrollin ilkikurisena köydenvetona.

Kumpikaan niistä ei voita. Yleisö voittaa.

Kaisu Tervonen