PIIRPAUKE

Sakari Kukon luotsaama Piirpauke on vuonna 1974 perustettu yhtye, jonka musiikissa yhdistyvät kansanmusiikki, jazz ja progressiivinen rock. Piirpauketta pidetään yhtenä ensimmäisistä merkittävistä maailmanmusiikkiyhtyeistä ja bändin 50-vuotiseen uraan mahtuu kunnioitettavat 19 studioalbumia, sekä satoja konsertteja Suomessa ja ympäri maailmaa. Yhtye on nähty aikaisemmin mm. Ruisrockin, Pori Jazzin ja Provinssirockin päälavoilla sekä Roskildessa.

Piirpauke nousee Jytäkesä Go-Go:n lavalle kvartettina, jossa se totuttiin näkemään myös yhtyeen alkuvuosina. Luvassa on taiturimaisia tulkintoja yhtyeen klassikkokappaleita, kuten kestohitti Konevitsan Kirkonkellot, joka on edelleenkin vakiokamaa kaikissa radioiden toivekonserteissa. Yhtyeen nykyisen kokoonpanon muodostavat Sakari Kukko (puhaltimet, piano) Matti Salo (kitarat) Ari Hossi (basso) ja Ilmari Heikinheimo (rummut).