Krypta tuo mieleen mystisen, varjoisan paikan, jonne on hyvä piiloutua hetkeksi arkielämän kiireeltä, vetää henkeen paikan mystiikkaa ja palata taas oravanpyörään uusin voimin. Samoin toimii myös Krypta-nimisen yhtyeen musiikki. Ensikuulemalta ulosanti voi hämmentää: Henri Segerin sooloprojektina lähtölaukauksensa saaneen bändin keväällä julkaisema single Lasipalatsi yhdistää lähes mahdottomalta tuntuvalla tavalla Juice Leskisen ja Ghostin. Aivan kuin Papa Emeritus olisikin kasvanut itärajan tuntumassa slaavilaisen kaihon ympäröimänä. Toisaalla Kryptan musiikkia verrattiin Freemanin ja Blue Öyster Cultin sekoitukseksi, eikä siinäkään vertauksessa mitään vikaa ole.

Vuonna 2023 ensimmäisen ja tähän mennessä ainoan albuminsa julkaissut Krypta on kuin varkain noussut yhdeksi festarikesän kiinnostavimmista nimistä. Eikä ihme. Ainakin näihin kasarihevin melodioissa ja kotimaisen iskelmän kaihossa marinoituneisiin korviin bändi on lähes täydellistä soundtrackia. Debyyttialbumin ilmestyessä olin henkilökohtaisesti todistamassa tilannetta, jossa kolme ihmistä osti levykaupassa soineen levyn tietämättä bändistä aiemmin mitään. ”Mikä bändi tää on?” -kysymys myyjälle ja levy kainaloon. Melkein kuin suoraan High Fidelity-elokuvasta.

Kryptan kappaleissa ihmismieli on kuin laakso, jossa mikään ei ole sitä miltä näyttää – omat harhaiset ajatukset johtavat poluille, joille ei koskaan tiennyt päätyvänsä kulkemaan. Soundit ovat retrot ja tunnelmassa on mystiikkaa ja salatieteitä. Mutta se mikä Kryptan erottaa monista kaltaisistaan on Segerin taito lisätä biiseihin koukkuja, melodiaa ja tanssijalkaa liikkumaan saavaa letkeää groovea.

Ennustan Jytäkesään kylmiä väreitä ja uusia faneja. Krypta toimittaa.